perjantai, 24. lokakuu 2008

Miksi pitää olla näin ihmiskammoinen?

En tajua itseäni. Mä en jotenkin vaan osaa päästää ketään ihmistä sillä tavalla liian lähelle mua. En osaa puhua kenellekkään asioistani, avautua tai tunnustaa jotain. Mun elämässä ei oo ketään sellaista ihmistä, jolle voisin kertoa aivan kaiken. Siinä vaan on se ongelma että sitten patoan kaiken sisälleni ja se on huono juttu. Mutta mun mielestä on ahdistavaa jos joku tietää musta jotain tosi henkilökohtaista.

Mä oon ihan ihmiskammoinen. Esimerkiksi kaupassa en voi mennä etsimään jotain tavaraa jos sillä hyllyllä on joku muu ihminen. Täytyy odottaa niin kauan että se häipyy siitä. Tänäänkin kävin lenkillä ja mua ahdisti, jos joku sattu menemään ohi. Haluaisin muuttaa johonkin isoon kaupunkiin, jossa ois niin paljon ihmisiä, ettei kukaan kiinnittäis keneenkään erityisemmin huomiota. Sitten ei ahdistais tollaset jutut, kun tavallaan vaan hukkuis massaan. Muutenkin kaupungit on tosi kivoja, kun on asunu koko elämänsä ajan maalla. Mun mielestä on ihana aina käydä joka kesä Helsingissä. Siellä on jotenkin rennompaa, kun ei tunne suunnilleen joka toista vastaantulijaa. Siellä jotenkin uskaltaa esimerkiksi pukeutua erillä tavalla, kuin ennen. Mulla on jonkinlainen mekko-, hame- ja toppikammo, mutta kaupungissa sellaisiin tyttömäisiin vaatteisiin on vaan kivempi pukeutua. Aion muuttaa Helsinkiin tai Tampereelle heti kun pystyn. Ihan perseestä, kun pitää olla loukussa täällä.

keskiviikko, 22. lokakuu 2008

Tässä tulee ensimmäinen vuodatukseni...

...luultavasti erittäin turhasta aiheesta. Ennen sitä voisin kuitenkin kertoa, minkä ihmeen takia minun piti perustaa blogi sen takia, että potuttaa (tai suoraan sanottuna vituttaa). Minulla ei ole ystäväpiirissäni ihmisiä, joiden kanssa voisin keskustella vakavasti mistään, joten joudun ns. yksinkeskustelemaan ja kirjoittamaan enemmän tai vähemmän fiksuja ajatuksiani. Minua ei kuitenkaan innosta vuodattaa näistä asioista jossain IRC-gallerian päiväkirjassa, joten loin blogin. Nyt kukaan ei tunnista minua! >D

Ja tänään minua ärsyttää eräs ystäväni/tuttavani. Olenko ainoa, jonka mielestä on väärin sanoa fanittavansa jotain bändiä sen takia, että kaveri (eli tässä tapauksessa minä) kuuntelee sitä ja itse sattuu tietämään laulajan nimen. Voisin lyödä vetoa, että tämä tyyppi ei ole kuullut yhtäkään kappaletta kyseiseltä bändiltä ja silti esittää olevansa suurikin fani. Mitä järkeä on esittää kuuntelevansa jotain, jos ei edes vaivaudu kuuntelemaan tai ottamaan bändistä mitään selvää? Ja tämä tyyppi tekee sitä usein. Esimerkki: hehkutin eräänä päivänä erästä aivan pikkubändiä ja tämä sanoi että "Joo, ei kiinnosta. Se on huono". Seuraavana päivänä: "Nyt mäkin kuuntelen siitä!". O____O. Ei yhdessä yössä vaan 'aleta kuuntelemaan' jotain. Ainakaan minä en ilmaisisi asiaa tällä tavalla. En luokittele itseäni esim. Dimmu Borgir-faniksi, vaikka kuuntelen bändiä säännöllisesti. Ensinnäkään: en omista YHTÄKÄÄN levyä (kuuntelen lainalevyjä), en ole edes kuullut bändin kaikkia biisejä, enkä ole käynyt keikalla tai edes menossa. En osta minkään bändin paitaa ennen kuin tunnen 'ansaitsevani' sen. Se tarkoittaa sitä, etten osta paitaa heti kun olen kuullut yhden biisin ja kaverikin tykkää bändistä. Kunnon fanittaminen tarkoittaa kuuntelua jopa vuosien ajan. Ainakin minulle. Ärrh, minkä takia ihmisten pitää teeskennellä? :'< En tajua... *mutinaa*

Psst, jos jaksoit lukea niin kommentoi? *poistuu takavasemmalle*